Höfrungur frá Delico
Huom, tarinat ovat Pientalli Pakkopullan ajoilta ja Tanttu = Josefina
4.6.2015 - Hajoava kupla sekä lumous nimeltä Höfrungur
- Vielä vähän matkaa, mutisin itsekseni kääntäessäni jälleen kerran viimeisiään vetelevän, tummansinisen kuplan tutulle tallitielle. Ärtyneestä mutinasta huolimatta hymyilin kuin pikkulapsi karkkikaupassa ja oli vähällä, etten hylännyt viimeisillä rahoillani ostettua autovanhusta ohjanpohjalle ja hyppinyt viimeisiä metrejä Pulliksen pihaan. Isäni oli katsonut minua kuin hullua juostuani talossa hetken edestakaisin ja sitten innosta hyppien juossut ovesta samalla huutaen jotain epämääräistä tallista ja pullista, mutta luultavasti arvannut minne olin lähtenyt kuin tuli hännän alla monen kuukauden tauon jälkeen. Auton pakoputki päästi kaamean äänen pysäyttäessäni sen tallin parkkipaikalle ja sai muutamat hevoset loikkimaan tarhassa säikähtäneenä, sekä pari uteliasta silmäparia kurkistamaan tallin ovesta.
- Kappas, viimeksi kun sut näki niin et kyllä ollut ajokortillinen, totesi vuoronperään huvittuneena minua ja kuplaa vilkuileva Nikke ennen kuin nappasi minut karhunhalaukseen ja lähes rutisti ilmat pihalle.
- Hei rauhotuhan nyt, jos oikein muistan niin me kyllä oltiin ennen taukoa melkein viholliset, naurahdan ja astun taaemmas nauravasta tallimestarista.
- Ja mä kun jo kuvittelin että rauha olisi maassa, Nikke saa sanottua naurunsa keskeltä ja vakavoituu sitten katsoen takanani seisovaa kuplaa, - mä voisin kyllä vilkaista tota sun kuplaa jos vielä haluat sillä ajella.
Tuijotin Nikkeä epäilevänä todeten samalla että en ollut varma, luotanko tämän taitoihin auton korjauksessa johon mies vain heilautti rennosti kättään ja katosi talliin mutisten jotain hajonneesta lukosta.
Muutkin pihalla seisojat esittäytyivät muiksi hoitajiksi sekä tallin väeksi ja palasivat pian omiin askareihinsa kun taas minä suunnistin toisella puolella pihaa näkyvää taloa kohden sen kattoa pälyillen ja portaiden luona lähes törmäsin juuri ulos tulevaan Elleniin joka tuijotti minua yllättyneenä ja vilkaisi sitten parkkipaikalla olevaa kuplaa sekä sen kimpussa hääräävää Nikkeä.
- Sen pamahduksen syy taisikin just selvitä, nainen nauroi ja istutti minut pihalla oleville penkeille. Hetken juttelun ja viileän mehun juomisen jälkeen Ellen totesi minun varmaan tulleen katsomaan poneja ja lähti kävelemään edelläni tarhoille päin kertoen ponien kanssa sattuneista kommelluksista, minun nauraessani ja todetessani että Pullis pysyi kyllä aina samana vaikka ponit ja ihmiset vähän vaihtuivat.
- Meillä onkin enää vain muutama poni ilman hoitajaa, Ellen totesi ja osoitti minulle vuorollaan Nökön, Rellan ja Mailiksen, minun jo suunnatessani kauimmaista vitostarhaa kohden ja tuijottaessa ihastuneena siellä niskojaan nakellen tölttäävää islanninhevosta. Nauraen tallinomistaja tuli kohta nojaamaan vierelleni aitaa vasten ja sanoi arvelleensa minun iskevän silmäni Höffiin. Havahduin tuijottamasta rautiaankirjavaa ruunaa lumoutuneena Ellenin ojentaessa minulle riimunnarun ja viittoessa islantilaista kohden, joka ei tosin vaikuttanut tippaakaan kiinnostuneelta tulemaan pois tilavasta tarhasta. Hymyilin kuitenkin tallille suuntaavalle naiselle ja pujahdin tarhaan, jossa rautias russponi tuli käveli uteliaana luokseni ja jäi siihen hamuamaan heinää maasta. Taputin suloista tammaa kaulalle mietteliäänä ja nappasin mukaani maasta tukon vihreää, jota heilutellen lähestyin minua kauemmas tuijottamaan jäänyttä islantilaista.
- No Höffi, mitäs sanoisit jos mentäis tallille ja vähän tutustuttaisiin toisiimme samalla? puhelin korviaan mietteliäänä kääntelevälle ruunalle ja jäin paikalle odottamaan kun se ojensi kaulaansa ruohotukkoa hamuten. Juuri kun ajattelin saavani kirjavan riimusta kiinni, korahti se hassusti ja ennen kuin huomasinkaan, oli se jo toisessa päässä tarhaa laukkaamassa viininpunaista bandana -huiviani suussaan riepotellen. Katsoin hevosta hämmentyneenä paikallani ja mietin keinoa tämän nappaamiseksi Mailiksen pukkiessa minua kevysti turvallaan, josta sainkin idean.
- Mitäs jos vähän juksattaisiin tota sun kaveria, mutisen virne kasvoillani ja kävelen russponi kannoillani portille, jossa pujotan riimun tämän päähän ja avaan porttia lähtöaikeissa naru vaudikkaan ponin turvan ympärillä. Kohta kuulen kun tarhakaverin lähtemisen huomannut Höffi ravaa lähemmäs ja lopulta tunnen ponin lämpimän henkäyksen niskassani.
- Eikö ookkaan enää hauskaa, kun meinaa jäädä yksin? naurahdan ja napsautan narun tällä kertaa paikallaan seisovan ruunan päitsiin ja nappaan reikiä täynnä olevan huivini otuksen suupielestä.
- Tää taitaakin sitten olla entinen, naurahdan ja kieputan huivin käteni ympärille lähtiessäni taluttamaan kahta reipasta ponia tallille.
Onnekseni Mailiksen ja Höffin karsinat olivat tallissa vierekkäin ja sain kaksikon onnistuneesti omiin karsinoihinsa napaten kuitenkin Höffin mukaani pesuboksiin, sillä Ellen oli ohi mennessään varoittanut ruunan olevan välillä aktiivinen hampaiden käyttäjä. Harjapakkia satulahuoneesta hakiessani törmäsin aiemminkin tallilla olleisiin hoitajiin, jotka nyt esittäytyivät Terttu-Liisaksi, Vilmaksi ja Otteriksi. Jäin puhumaan tyttöjen kanssa hetkeksi ja kävi ilmi, etten ollut ainoa tänään ilmaantunut hoitaja, sillä Otterkin oli aloittanut tänään Klonkun hoitajana. Palatessani pesuboksille oli vastassani korvat hörössä vekkulilla ilmeellä minua katsova islanninhevonen ja harjaustuokiosta tulikin loppujen lopuksi paljon pidempi ja hankalampi kuin olin ajatellut. Höffi nimittäin tykkäsi hamuta harjoja suuhunsa ja sitten viskellä niitä pitkin poikin pesuboksia, kuten myös kädessäni oleva huivi tuntui olevan yhtä kiinnostava kuin tarhassa eikä kavioitakaan olisi huvittanut nostella ainakaan ilman tällä kertaa harmitonta hampaiden vilauttelua ja luimimista. Selvitettyäni takut ruunan paksusta harjasta vilkaisin ulos ja huomasin harmikseni siellä satavan kaatamalla, tänään ruohon syöttelystä ei siis tulisi mitään ja jäin rapsuttelemaan huiviani hamuavaa ponia pesuboksin luokse mietteisssäni.
Havahduin hetken päästä ajatuksistani huomatessani sadetta sadattelevan Niken kävelevän vettä valuvana talliin ja aloin nauramaan ilmestykselle maha kippurassa, jota vain pahensi ärtyneen miehen jäätävä mulkaisu minun ja kirjavan ponin suuntaan. Hetken vedet silmissä naurettuani sain itseni koottua ja talutin Höffin karsinaansa moikaten samalla viereisessä karsinassa olevaa Mailista, saaden vastaukseksi kiukkuisen vinkauksen ja luimistuksen. Puistin päätäni mielialaansa sekunnissa vaihtavalle tammalle ja suuntasin kulkuni oleskelutilan sohvalle, joka yllätyksekseni olikin selkänojaa myöten täynnä sadetta pakoon lähteneitä tallilaisia, kaikilla kaakaomukit ja keksit kädessään. Otin hymyillen vastaan itsekin Ellenin tarjoamat eväät ja raivasin tieni jo valmiiksi täydelle sohvalle, jääden siihen juttelemaan pitkäksi aikaa kaikkien kanssa. Parin tunnin juttelutuokion kuluttua poistuin paikalta kotia kohden, sillä minun olisi vielä ulkoilutettava koira, mikäli siis Niken vakuuttelut korjatusta autosta pitivät paikkansa ja selviäisin sinne asti.
6.6.2015 – Hevosjalkapallon tähtilupaus?
Olo oli kuin pikkulapsella karkkikaupassa, kun pomppasin ulos pienestä Kuplastani Pulliksen pihassa. Kiitos Niken, auto kulki kuin uusi eikä pakoputkikaan aiheuttanut enää poniparoille ylimääräisiä sydämentykytyksiä.
- Aargh, ottakaa se kiinni! kuulin nuoren naisen huutavan tarhoilta ja samassa vikkelä tumma poni ravaa ohitseni tikuttavilla askelilla. Tunnistan ponin Nököksi ja rapisutan taskustani löytyvää tyhjää purkkapussia, joka saa ruunan tallustelemaan korvat hörössä luokseni ja saan napattua kiinni ponin päitsistä.
- Huh, moi! Onneks satuit olemaan sopivasti paikalla et sait ton jukurin kiinni ennen kuin se kerkes metsään asti, tummahiuksinen nainen sanoo hölkätessään luokseni ja esittäytyy Linneaksi.
- Pulliksessa kyllä kehittyy ainakin reaktionopeus ja ideat karkurien nappaamiseksi, naurahdan ja jatkan, - Mä oon Tanttu, Höffin hoitaja.
- Ahaa, sä oot siis sen Kuplan omistaja joka sai ponit säikkymään, Linnea vastasi nauraen ja toteaa Nikestä olevan joskus jopa hyötyäkin. Kävelemme Nökö välissämme tallille, josta käyn samalla hakemassa riimunnarun ja pari kuivunutta leivänpalasta Höffin pyydystysreissua varten.
Tarhalle päästyäni testaan, toimisiko pussin rapistelu myös veikeään islantilaiseen, mutta sillä ei näyttänyt olevan mitään vaikutusta. Siispä kävelin rauhallisesti riimunnaru selkäni takana Höffiä kohden jutellen sille samalla rauhallisella äänellä. Tällä kertaa ruuna ei näyttänyt suunnittelevan pakoa, vaan otti leivänpalaset vastaan tyytyväisenä rouskuttaen. Vaan auta armias kun riimunnarun lukko napsahti päitsiin, sillä samalla sekunnilla poni säpsähti ja yritti lähteä vauhdilla muualle, mutta tiukalla kiellolla ja nykäisyllä se hoksasi aikeen olevan jo myöhäinen. Raskaasti huokaisten ruuna jäi paikoilleen mulkoillen minua tympääntyneenä ja jatkoi ruoan nyhtämistä maasta kun pörrötin sen harjaa nauraen.
- Sulla taitaa olla vähän hidas päivä tänään? kysyn islanninhevoselta ja pyöräytän riimunnarun pään varmuuden vuoksi Höffin turvan ympärille, tuosta kun ei tuntunut ottavan tänään selvää Erkkikään. Heti portista ulos päästyämme kirjava yritti äkkilähtöä uudestaan, mutta tällä kertaa olin varautunut yritykseen ja poni vain kiersi muutaman kerran ravin, töltin ja laukan sekamelskalla ympärilläni, turhautuneena yritystensä epäonnistumisesta. Loppumatka tallille sujui enemmän tai vähemmän kaoottisesti kun ruunaparka vaikutti vähän jopa siltä, ettei itsekään tiennyt minne oli menossa ja mitä tekemässä saatika missä askellajissa.
Tallissa kiinnitin hassun pikkuhevosen käytävälle ja vilkaisin harjapakkia hakiessa kaappiini, josta löysin tallipuodista ostamani vaaleansiniset päitset ja riimunnarun, jotka otin tyytyväisenä vihellellen mukaani. Lyhyen matkalla takaisin Höffin luokse ja riimun vaihtamisen aikana viheltelyni alkoi muistuttaa epävireisiä joululauluja saaden talliin kävelevän Niken puistelemaan päätään kummastuneena ja mutisemaan jotain ei hyvää päivää – suuntaista. Tällä kertaa selvisin harjaustuokiosta ilman harjojen heittelyä, mutta sen sijaan tilalle tuli toistuva etujalalla kuopiminen ja hampaanjäljet housuissani muistoksi ilmeisesti herkkänahkaisen islanninhevosen liian voimakkaasta harjaamisesta. Selvitin myös Höffin takkujouhet perusteellisesti selvitysaineen ja kiiltosuihkeen avulla katsellen tehtävän suoritettuani lopputulosta tyytyväisenä virnuillen ja kysyin essin sekä Otterin mukaani kentälle touhuamaan hoitoponiensa kanssa.
Tarkoituksenani oli alun perin vain tehdä muutamia perus maastakäsittely harjoituksia ja tutustua uuteen hoitoponiini, mutta aika pian tuomitsin harjoitukset epäonnistumaan kun hölmö issikka sai päähänsä nähdä pieniä vihreitä miehiä joka puolella (vai islantilaisia joulun ajan henkiä?) sekä esittää, ettei hallinnut omia jalkojaan. Mailiksella tuntui olevan jälleen kerran hyvin vauhdikas päivä ja Klonkkua taas ei voinut vähempää kiinnostaa Otterin yritykset saada sitä väistämään tai peruuttamaan, joten yhdessätuumin teimme pienen taitoradan tyylisen parin puomin ja vanhan autonrenkaan avulla. Taitorata sujui ehkä hieman paremmin kuin edelliset harjoitukset, vaikka allekirjoittaneen hoidokki päättikin tarttua joka renkaaseen vuoronperään ja heitellä ne ympäriinsä.. Tuumin Höffissä olevan mahdollisesti piilevää ainesta hevosjalkapalloon ja ajattelin ehdottaa lajin leikkimielistä kokeilua Ellenille, jahka näkisin tätä tallilla ollessani.
Siivottuamme Höffin toimesta romutetun taitoradan pois kentältä, menimme Poutalammen rantaan tarhojen taakse syöttelemään poneja hetkeksi, jotta nämä tottuisivat hieman vihreään jo ennen laitumelle menoa. Lyhyeksi tarkoitettu viherhetki tosin venähti hieman pidemmäksi meidän jutellessamme vähän kaikesta maan ja taivaan välillä – eihän näin lämpimänä kesäpäivänä ollut mihinkään kiire! Syöttelyn jälkeen Otter ja Essi menivät vielä talliin puunaamaan hoidokkejaan, mutta minä ajattelin Höffin saaneen jo tarpeekseen moisesta jättäen sen tarhaan omaan rauhaansa. Tarhalta suuntasin suoraan varustehuoneeseen ja aloitin Höffin suitsien sekä satulan pesemisen. Suurinosa ajasta meni kuolaimiin kuivuneen lian irti liottamiseen, loput osat varusteista olivat suhteellisen hyvässä kunnossa, joskin kaipasivat hieman kiillotusta jonka saivatkin.
Ennen lähtöäni tarkistin myös harjojen puhtauden todeten niidenkin kaipaavan pesua, mutta jättäväni sen toiselle kerralle koska olin tullut ilmeisesti kiitoksena Kuplan korjaamisesta luvanneeksi auttavani Nikkeä iltatallin teossa. Karsinoiden siivous ja iltaruokien jako sujuikin nopsaan kahteen pekkaan ja sain todeta miehen olevan kuitenkin ihan mukava, vaikka tähän asti olinkin ollut hieman toista mieltä asiasta.
Kesämaasto 14.6.2015
Sunnuntaina olin tallilla jo pari tuntia aikaisemmin kuin olisi tarvinnut, joka osoittautui hyväksi ideaksi jos ratsusi sattuu olemaan varsinainen Houdini joinakin päivinä. Tarhasta maanittelemiseen sai käyttää reilut puoli tuntia ja harjauspuomilla oli suuri houkutus lompsia ruohotupsujen ääreen kun ensin on näpertänyt riimunnarun solmut auki somilla kellertävillä hampaillaan. Vaikka harjaaminen saati varustaminen ei mennyt kuin Strömsössä, onnistuimme kuitenkin olemaan lähtövalmiita Höffin kanssa juuri oikeaan aikaan – tosin siinä saattoi hieman auttaa kun kuulin Ellenin huhuilevan tallista että retkelle voi lähteä ilman satulaa omalla vastuulla.
Höffi ei kuulemani mukaan ole se kaikista varmin otus maastoon, mutta muita ratsukoitakin ollessa mukana ei pieni kirjavakaan jaksanut vaivautua pistämään show’ta pystyyn joka asiasta. Tokikin joissain ojan ylityksissä ja kiipeilyissä oli jotain pelottavia Islannin joulunajan henkiä edessä, mutta pienellä rohkaisulla ja kaverin hännässä kulkemisella niistäkin selvittiin ainakin lähes kunnialla, vaikka ratsastajan lihakset joutuivatkin koetukselle kapean issikan selässä tasapainotellessa.
Pirunpellolla halukkaat saivat ottaa laukkaspurtit pellon poikki Ellenin tullessa perästä varmistaen, ettei kukaan tipu ja jää jalkoihin. Kaikki halusivat suuremmalla tai pienemmällä innolla laukata ja innokkaimmissa poneissa riittikin pitelemistä, jotta nämä eivät olisi täysin villiintyneet ja heittäneet ratsastajia tantereeseen. Höffikin puhisi innosta ja steppasi paikallaan odottaessaan lupaa lähteä ja ampaisi niin kovalla vauhdilla eteenpäin että en olisi edes uskonut siitä löytyvän sellaista vauhtia. Harjasta sai tässäkin pitää kiinni tiukasti ohjien lisäksi ja pellon toisessa päässä pyörittiin ruunan kanssa hetken aikaa ympyrällä, jotta saatiin vauhti tippumaan ja tasaantumaan.
Pirunpellolta oli enää vähän matkaa Poutalammelle, johon päästyämme juotimme ponit ja testattiin, ketkä ovat vesipetoja itse ja ketkä odottavat vesihirviön hyökkäystä. Tässäkin Höffi tarvitsi rohkaisua ja kaverien edeltä menoa ennen kuin suostui menemään peilityynen järven rantaviivaa edemmäksi. Veden vaarattomaksi todettuaan islanninhevonen roiskutti vettä etujaloilla kauhoessaan vähän kaikkien päälle kunnes suostui menemään syvemmälle. Osa poneista tykkäsi uida ihan antaumuksella ja taisipa joku sukeltamistakin kokeilla hoitajan yllättyneestä huudahduksesta päätellen. Höffistä koko juttu tuntui hieman hirvittävältä ja parin uintivedon jälkeen ruuna ravasi jalkojaan liioitellusti nostellen rannalle puhisten samalla hassusti, olisikohan selittänyt nauravalle Ellenille jotain järven pohjassa vaanineesta merihirviöstä..
Kaikkien ponien saatua tarpeekseen vedessä polskuttamisesta kiinnitettiin ne riimunnaruilla rannassa oleviin puihin ja niiden rouskuttaessa ruohoa tyytyväisenä me kaksijalkaiset joimme mehua ja paistoimme makkaraa kaikkien puhuessa reissusta yhtä aikaa. Takaisin Pullikseen matka taittui hieman letkeämmässä tahdissa kävellen ja ravaten sekä ihmisten että ponien ollessa iloisia, mutta reissussa rähjääntyneitä. Edes pahimmat otukset eivät jaksaneet kiukutella paljon retken jälkeisen hoitotuokion aikana hoitajilleen ja kävivät tyytyväisinä kukin vuorollaan piehtaroimaan tarhoissa.