Usein tallipihalla kuulee huudettavan ”Ottakaa se kiinni! Älkää päästäkö sitä karkuun!” ja kohta näkyy vilahdus vaaleista jouhista ja harmahtavista jaloista, kun kimo ylämaanponi laukkaa ihmisiä karkuun pukkeja heitellen. Tuo poni on yleensä juuri Raibe – se on kyllä ihan kiltti ja hyväluonteinen, sekä varmajalkainen kuten ylämaanponin kuuluukin, mutta hieman turhan hyvä kahlekuningas ja karkuri. Sitä ei voi jättää hetkeksikään vahtimatta karsinaan vapaaksi kun se jo ahertaa lukon kimpussa hampaineen ja värkkää oven apposen selälleen, suunnaten kohta lähimmälle mustikka-apajalle. Se on perso mustikoille ja usein kesällä sitä on vaikea pidätellä missään, taluttaessakin yrittää karata metsään josta se sitten saadaan kiinni tai se palaa itsekseen tovin päästä, jalat ja turpa täysin sinisen violetteina. Juuri noina hetkinä ei ikinä osaa päättää, pitäisikö ponille olla vihainen vai ei, on se kerta kaikkiaan hassu ja suloinen näky siinä seistessään turpa ja jalat ihan mustikassa, höristen sinulle lämpimän tervehdyksen. Talvella se kasvattaa muhkean talvikarvan ja välillä sitä ei enää edes poniksi tunnistaisi, niin pörröinen se on. Sen karvaan on mahtavaa upottaa kätensä ja halata ponia pitkään, se vain nauttii saamastaan huomiosta.

​

Sekä ratsuna että ajaessa Raibe tykkää testailla ohjaksiin tarttuvaa kaksijalkaista mitä erilaisemmilla tempuilla - sen suosikkeja taitavat olla oman pään mukaan kääntyily, äkkipysähdykset sekä laukannostoissa pienet pukit. Jos kimoa ei laita heti alussa kunnolla avuille niin voi ratsastus tai ajokertasi olla täysi fiasko, mutta jos saat ruunan kunnolla avuille ja kuuntelemaan, niin voi se kulkea kuin mikäkin kansallisen tason kilparatsu kun vain osaat pyytää. Ajaessa ponilla tuntuu olevan vain kaksi vaihdetta; etanan lailla matelu tai räjähtävä vauhti kuin formulalla ja ei mitään noiden kahden välissä. Sopivan vauhdin löytyminen voi viedä aikaa, mutta sellainenkin kyllä tarvittaessa on olemassa. Esteistä Raibe ei niinkään perusta ja sen hyppytyylikin on varmasti laiskin mitä ikinä tulet näkemään, poni kun ei vain viitsi nostella jalkojaan isommillakaan esteillä kunnollisesti.Tomera ratsastaja voi kuitenkin saada ruunaan vauhtia ja raipan mukana pito saa sen kyllä hereille. Lännenratsastuksen puolella ylämaanponi taas tykkää mennä vauhdillakin ja se on lajissa paljon herkempi ja rennompi ratsastaa kuin englantilaisittain.